Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Nilakan seurakunnan seurakuntaneuvoston nimeämä työryhmä piti ensimmäisen neuvottelun pääkallojen hautaamisesta keskiviikkona 5.2.2025. Työryhmä esittää yksimielisenä, että Pielavedelle palautuneet kallot, joita on kahdeksan, haudataan juhannuspäivänä 21.6.2025 klo 13.
6.2.2025 12.49
Kokouksessa valittiin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi vuosille 2025–2026 Aila Siilin-Huttunen Sonkajärveltä ja varapuheenjohtajaksi Martti Sallinen Iisalmesta. Yhteisen kirkkovaltuuston ja yhteisen kirkkoneuvoston kokoonpano on nyt myös selvillä kaudelle 2025-2026. Yhteinen kirkkovaltuusto myönsi muutoksena vuoden 2025 talousarvioon hautakarttaohjelman hankintaan yhteensä 35 000 euron suuruisen määrärahan.
29.1.2025 09.44
Ylä-Savon seurakuntayhtymä tarjoaa kymmeniä kesätyöpaikkoja ympäri Ylä-Savoa. Paikkoja löytyy myös 16 vuotta täyttäneille kausi- ja kesätyöpaikan etsijöille.
Tehtäviä on kiinteistöihin liittyvissä puhtaanapito- ja ruokahuoltotehtävissä ja hautausmailla sekä yksi kesäteologin paikka Iisalmessa. Hautausmailla kesätöitä on tarjolla kaikissa seurakuntayhtymän seurakunnissa.
27.1.2025 08.31
Helmikuussa 2.2. alkavan vuoden 2025 Yhteisvastuukampanjan sanoma on "Tarvitsen mahdollisuuden". Kampanja keskittyy nuorten unelmien, tulevaisuususkon ja toimijuuden tukemiseen. Yhteisvastuun kumppani kotimaassa on Suomen Partiolaiset ja seurakunnissa alueen partioyhdistykset.
21.1.2025 14.48
Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee kokouksessaan puheenjohtajan ja yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet kaudelle 2025–2026.
21.1.2025 11.12
Yhteisen kirkkoneuvosto käsitteli mm. yhteisen kirkkovaltuuston jäsenmuutoksia, hautakarttaohjelman hankintaan tarvittava lisämäärärahaa, puukirkkojen turvajärjestelmien kehittämistä sekä nimesi työryhmän Pyhän Ristin kirkon korjausten suunnittelua varten.
15.1.2025 10.12
Ylä-Savon seurakuntayhtymälle tilitettiin kirkollisveroa vuoden 2024 aikana yhteensä 8 114 338 euroa. Kirkollisveroja kertyi 5,2 % (399 180 €) enemmän kuin vuonna 2023. Koko ev.lut. kirkon kirkollisverotilitykset lisääntyivät 1,9 % vuodesta 2023.
14.1.2025 10.44
Yhteisen kirkkoneuvoston vuoden ensimmäisessä kokouksessa valitaan luottamushenkilöitä keskeisiin tehtäviin vuosille 2025-2026. Asialistalla on myös mm. hautakarttaohjelman hankintaan liittyvä lisämääräraha, turvajärjestelmien hankkiminen Ylä-Savon seurakuntayhtymän puukirkkoihin sekä työryhmän nimeäminen Pyhän Ristin kirkon korjausten suunnittelua varten.
8.1.2025 14.23
Joulukirkot kutsuvat kaikkia pysähtymään ja kokemaan joulun aitoa syvyyttä ja ilosanomaa. Jouluvalmisteluiden kiireet, yksinäisyyden varjot ja elämäntilanteiden mahdottomuudet painavat hetken vähemmän ja horisonttista voi heijastua toivon valoa. Joulukirkoissa pysähdytään ihmeen äärelle.
20.12.2024 11.03
Tästä saat tietoa kirkon rahoituspohjasta.
18.12.2024 09.45