Päiväkerho
Päiväkerho on lapsen kasvupaikka, jossa toimitaan kumppanuudessa lapsen kodin kanssa. Lapsesta välittäminen, lapsuuden ilon kokemukset ja lapsen hengellisen herkkyyden vaaliminen ovat päiväkerhon ydintä.
Päiväkerho rakentaa lapsen kokemusta seurakunnasta, jossa hän tulee kohdatuksi kokonaisvaltaisesti ikäkaudelleen merkityksellisellä tavalla.
Päiväkerhoryhmät kokoontuvat kerran viikossa leikkimään, hiljentymään; olemaan ja toimimaan. Päiväkerhoarkea värittää monenlainen toiminta, jonka sisältöä luo ohjaaja yhdessä lasten kanssa. Ryhmässä syntyvät kaverisuhteet ovat lapselle tärkeitä, samoin lämmin suhde ohjaajaan.
Päiväkerho on
- seurakunnan kristillistä kasvatusta
- seurakunnan varhaiskasvatusta
- kotien kristillisen kasvatuksen tukemista
- kasvatuskumppanuutta
- lapsen hengellisyyden vaalimista
- lapsen hoidon, kasvun ja oppimisen paikka
- kristilliseen traditioon kasvun paikka
- lapsen vertaisryhmä
Päiväkerhotoiminta on maksutonta seurakunnan jäsenille.
Miten päiväkerholaiseksi?
Vapaita kerhopaikkoja voi kysyä läpi vuoden ohjaajalta.
Päiväkerhoryhmä Pielavedellä
Pielavedellä päiväkerhotoiminta ei käynnistynyt syyskaudella 2026.
Syksyllä 2027 alkavaan toimintakauteen on ilmoittautuminen huhtikuussa 2027.
Pielavedellä päiväkerhotoiminta on suunnattu 4-5 -vuotiaille lapsille. Kerho kokoontuu Pielaveden seurakuntakeskuksen päiväkerhotiloissa jälleen syksyllä 2027.
Päiväkerhoryhmät Keiteleellä
Keiteleellä päiväkerhoryhmät kokoontuvat kerran viikossa seurakuntatalon päiväkerhohuoneessa.
Syksyn 2026 ryhmät aloittavat viikolla 36 seuraavasti:
• 3-v ( s. 2023) Pe klo 9-10.
• 4-v ( s. 2022) Ke klo 9-11.
• 5-v ( s. 2021) Ma klo 9-11.30. 5-vuotiaille omat eväät mukaan!