Pyhäkoulu

Pyhäkoulu on lasten jumalanpalvelus.

Pyhäkoulu sisältää hengellisiä lauluja, Raamatun kertomuksia, rukousta ja sillä voi olla yksinkertainen liturgia. Pyhäkoulun kokoontumispäivä on ensisijaisesti sunnuntai. 

Pyhäkoulu voi kokoontua myös muuna päivänä. Silloin lepopäivän pyhittämisen sijasta toiminnan ideana on kokoontua yhteen oppimaan ja kokemaan sitä, mikä on "pyhää". Pyhyyden tunnistaminen on ihmiselle äärimmäisen tärkeä opittava asia.

Kuka järjestää?

Pyhäkoulua voi pitää kuka tahansa kristitty. Pyhäkoulut saavat tukea seurakunnalta. Perhe voi pitää oman pyhäkoulun tai kummit voivat koota kummilapsensa pyhäkouluryhmäksi. Pienen lapsen kasteen yhteydessä vanhemmat ja kummit sitoutuvat antamaan lapselle kristillisen kasvatuksen. Perinteisesti tämä voi tarkoittaa lapsen viemistä pyhäkouluun ennen rippikoulua.

Pielaveden pyhäkoulut

Jylhänkylä, yhteyshenkilö Pirjo Mäkelä.

Rauhanyhdistyksen toimitalolla, yhteyshenkilö Mervi Hyvönen.

Keiteleen pyhäkoulut

Pyhäkoulu kokoontuu kerran kuussa Ankkurissa, Napissa ja eskarissa. Ohjaajana on Jaana Saastamoinen.

Terästarjottimella kasvaa ruohoa ja murattia. Keskellä on avoin kumpu, jossa on kolme ristiä.
Pääsiäinen on niin suuri juhla, että sen viettoon täytyy valmistautuan pidempään kuin joulun viettoon.