Uutiset 

Uutislistaukseen

Kauneimpia Joululauluja lauletaan tänä vuonna 50. kertaa

Kauneimmat Joululaulut viettää tänä vuonna juhlavuottaan, sillä tänä vuonna Kauneimpia Joululaulua lauletaan 50. kertaa. Parin vuoden tauon jälkeen päästään laulamaan vapaasti niin kirkoissa kuin kylätaloilla.  

Kauneimmat Joululaulut_Facebook_tapahtumabanneri_960x502px.jpg

Laulutilaisuudet kokoavat yhteen niin kylissä kuin kaupungeissa vauvasta vaariin. Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kylätaloilla, hoivakodeissa, kuppiloissa ja liikenneasemalla.   

Kauneimpia Joululaulua järjestään marraskuun lopulta alkaen. Tutustu lauluvihosta löytyvät perinteisesti rakkaimmat, jo lapsuudesta tutut joululaulut. Mukana on myös uudempiakin lauluja. Tämän vuoden uutuuslaulu on erityisesti juhlavuotta varten tehty, Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämä sekä Sinikka Svärdin sanoittama Kauneimmat joululaulut soi. 

Laulutilaisuuksissa kerätään vuosittain lahjoituksia Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien lasten aseman parantamiseksi, jotta jokaisella lapsella olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen. 

Tule mukaan laulamaan joululauluja ja tekemään hyvää. 

Kauneimmat Joululaulut 

Nilakan seurakunta 

  • ke 7.12. klo 18.00 Säviän metsästysseuran majalla Vaahteramäessä 
  • su 11.12. klo 18.00 Keiteleen kirkossa 
  • ke 14.12. klo 18.00 Laukkalan kirkossa 
  • pe 16.12. klo 18.00 Saarelan nuorisoseuran talolla 
  • su 18.12. klo 18.00 Pielaveden kirkossa 

Lisätietoja: Nilakan seurakunta, vs.kanttori Jan Dekker, 040 743 2036, jan.dekker@evl.fi

2022-11-14 09:27:25.0