Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ylä-Savon seurakuntayhtymälle tilitettiin kirkollisveroa vuoden 2024 aikana yhteensä 8 114 338 euroa. Kirkollisveroja kertyi 5,2 % (399 180 €) enemmän kuin vuonna 2023. Koko ev.lut. kirkon kirkollisverotilitykset lisääntyivät 1,9 % vuodesta 2023.
Varpaisjärven Pyhän Mikaelin kirkko v. 2023 remontin aikaan, jolloin sisätiloja muutettiin monikäyttöisemmiksi ja ulkopuolella tehtiin rakennuksen säilymistä edesauttavia toimenpiteitä.
Kirkollisverokertymän positiiviseen kehitykseen vaikutti erityisesti kirkon veronsaajaryhmäosuuden säilyminen ennallaan 2,87 %-yksikössä, kun useana vuotena ryhmäosuuksien tarkistus vuoden lopussa on pienentänyt osuutta. Lisäksi tilitysten perusteena olevat seurakuntiemme jäsenten palkka- ja eläketulot ovat yleisen taloustilanteen suhteellisen heikosta tilanteesta huolimatta kehittyneet positiivisesti ja ylläpitäneet ennakonpidätysten hyvää kertymää.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän kirkollisverotilitysten parempi kehitys suhteessa koko kirkkoon johtui joulukuussa Verohallinnon tekemästä veronsaajaryhmiin kuuluvien veronsaajien jako-osuuksien oikaisusta verovuoden 2023 tiedoilla. Oikaisu oli kohdallamme ja lähes koko Kuopion hiippakunnan alueen seurakuntatalouksilla suhteessa edellisen vuoden vastaavaan tilitykseen huomattavan positiivinen.
Kirkollisverolla mahdollistetaan seurakuntien toiminta, kuten jumalanpalvelukset, kasteet, rippikoulut, vihkimiset, hautajaiset, kirkkomusiikkityö, laaja työ lasten, nuorten ja kaiken ikäisten parissa, diakoniatyö, perheneuvonta, sairaalasielunhoito sekä useat muut toiminnot.
Seurakunnille maksettavan valtionrahoituksen tuella seurakunnat huolehtivat hautaustoimesta, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkkorakennusten ylläpidosta sekä huolehtivat väestökirjanpidosta eli kirkonkirjoista.
Lisätiedot:
Marko Ropponen, marko.ropponen@evl.fi, p. 044 7335 230.
14.1.2025 10.44