Uutiset 

Uutislistaukseen

Palautuneet pääkallot haudataan Pielavedellä juhannuksena 2025

Nilakan seurakunnan seurakuntaneuvoston nimeämä työryhmä piti ensimmäisen neuvottelun pääkallojen hautaamisesta keskiviikkona 5.2.2025. Työryhmä esittää yksimielisenä, että Pielavedelle palautuneet kallot, joita on kahdeksan, haudataan juhannuspäivänä 21.6.2025 klo 13.

Työryhmä esittää yksimielisenä, että kallot haudataan Pielaveden kirkon hautausmaan rannan puoleiseen osaan, Hiekkaniemeen. Hautaamisessa käytetään maahan kätkemisen kaavaa ja tilaisuus on luonteeltaan ekumeeninen. Jäänteet on kerätty vuonna 1873 Pangansalosta, mihin on Hiekkaniemestä suora yhteys vesitse. Alueelle on voitu aikanaan haudata myös ortodokseja, joten on luonnollista, että juhannuspäivän tilaisuus toteutetaan ekumeenisessa hengessä. Käytössä oleva hautausmaa hautapaikkana on alueellisen museoviranomaisenkin toivomus, sillä museohautausmaat ovat suurelta osin tutkimattomia muinaismuistoalueita.
Työryhmä esittää yksimielisenä, että maahan kätkemisen jälkeen pidetään juhlatilaisuus Pielaveden kirkossa.
Työryhmään kuuluvat Arto Penttinen, Hannu Huttunen, Raili Räihä, Jenni Remes, Jukka Linnanmäki, Jarmo Toivola ja Johanna Viita. Lisäksi työryhmä täydensi itseään Kuopion ortodoksisen seurakunnan edustajalla, jona kokouksessa oli Irene Rutonen. Neuvottelusta olivat estyneinä Hannu Huttunen ja Jukka Linnanmäki.
 
Lisätietoja työryhmän puolesta antaa
 

Arto Penttinen
Arto Penttinen
Kirkkoherra, lääninrovasti
Pappilantie 11
72400 Pielavesi

6.2.2025 12.49